Olen aina ollut melko herkkä energioiden vaikutukselle, vaikka en aiemmin osannut sanoittaa sitä. Muiden mielialat vaikuttivat omaani hämmästyttävän tarkasti, enkä pitkään aikaan ymmärtänyt, että voisin suhtautua siihen jotenkin toisin. Energiat tuntuivat imeytyvän minuun, ja yritin vain elää asian kanssa, koska en paremmastakaan tiennyt.
Jossain vaiheessa aloin tutustua henkisyyteen, mutta silloin ajattelin, etten oikeastaan tunne energioita kovin hyvin. Tunsin siitä jopa pientä syyllisyyttä, koska mielestäni henkisen ihmisen "pitäisi" tuntea energiat voimakkaasti ja selkeästi. Todellisuudessa asia ei ollut vielä noussut tietoisuuteeni. Alitajuisesti olin tuntenut energioita jo pitkään, mutta en ollut vielä oppinut tunnistamaan tai käsittelemään niitä.
Vuosien varrella olen käynyt kaksi eri energiahoitokurssia. Kun Reiki-kanavani avautuivat, tunsin energian virtaavan suorastaan säkenöivästi. Muutaman päivän ajan teimme kurssilla toisillemme Reiki-hoitoja melko tiheään tahtiin, ja tunsin energian koko ajan. Sitten tunne loppui kuin seinään. Hoitoa tehdessäni en tuntenut enää mitään erityistä, vaan olin täysin aikomuksen ja luottamuksen varassa.
Healing-kurssilla tunnustelimme erilaisten elävien olentojen ja asioiden energioita, ja kyllähän minäkin ne tunsin. Voimakkain energia oli kaadetulla puulla, jonka kannosta kasvoi useita uusia versoja. Tunnustelimme myös toistemme energiakenttiä. Tästä on jäänyt mieleen erityisesti hetki, kun toinen kurssilainen tunnusteli chakrojani. Se tuntui niin voimakkaalta ronkkimiselta, että olin hyvin lähellä pyytää häntä lopettamaan.
Tässä välissä kului useita vuosia normaalia elämää automaattiohjauksessa. Myöhemmin, kun henkiset asiat tulivat uudelleen elämääni, huomasin eläneeni jonkinlaisessa väärinymmärryksessä. Energioiden tunteminen ei ollut minulle vierasta, vaan päinvastoin se oli ollut läsnä elämässäni alusta asti. En vain ollut tunnistanut sitä omaksi herkkyydekseni. Vähitellen opin myös ohjailemaan omaa energiaani sekä erottamaan, mikä kuuluu minulle ja mikä on lähtöisin joltakin toiselta.
Oman energian suojeleminen on ollut yksi käänteentekevimmistä oivalluksistani. Vaikka muiden energiat olisivat läsnä voimakkainakin, minun ei tarvitse mennä niihin mukaan. Jos toisella ihmisellä on tarve purkaa omaa epämukavuuttaan minuun, sitä ei tarvitse ottaa vastaan energiatasolla. Voin todeta hiljaa mielessäni, että tämä kuuluu toiselle, ei minulle, ja palata takaisin omaan energiakenttääni.
Ilman tietoisuutta asiasta toisen energia tulee helposti otettua itseensä, ja silloin se on myös itse käsiteltävä. Toiselle voi tulla hetkellisesti helpompi olla, kun hänen ei tarvitse kohdata omaa tunnettaan, mutta samalla joutuu itse kantamaan sellaista, joka ei oikeastaan kuulu itselle. Se ei lopulta palvele kumpaakaan. Toisen ihmisen kasvua ei tue se, että hänen ei tarvitse käsitellä omia tuntemuksiaan vaan siirtää ne huomaamattaan jonkun muun kannettavaksi. Minulle tämä ei ole enää ok, kumpaankaan suuntaan.
Energiaherkkyys ei siis ole vain sitä että tuntee paljon. Lisäksi se on kutsu oppia erottamaan mikä on omaa ja mikä kuuluu ulkopuolelle. Herkkyys voi tuntua raskaalta jos sitä ei ymmärrä, mutta tietoisuuden myötä siitä voi tulla voimavara. Kun opin kuuntelemaan itseäni tarkemmin, huomasin että minun ei tarvitse sulkea sydäntäni maailmalta. Voin olla avoin, tunteva ja läsnä, mutta silti pysyä yhteydessä itseeni.
0 kommenttia